Dekkariviikon anti

Tänä vuonna otin dekkariviikon oikein tosissani dekkarien lukemisen kannalta. Aloin Paula Hawkinsin viimevuotisella kirjalla Tummiin vesiin. Hänen edellinen kirjansa, Nainen junassa, oli hyvä, mutta osa kirjan hypetyksestä oli kyllä liikaa. Ja leffana en siitä ihan hirmuisesti tykännyt, jos nyt oikein muistan. Näin ollen tartuin kirjaan vähän kaksijakoisin odotuksin. Onneksi kirja oli kuten kansi lupasi: vangitseva trilleri. Alussa oli hankala pitää kirjan henkilöt kurissa ja nuhteessa, sillä heitä oli paljon ja tarinan juonenpätkät tuntuivat rönsyilevän vasemmalle ja oikealle vähän enemmän kuin päähän mahtui. Mutta kun porukan sai koottua järjestykseen (en sentään ottanut käyttöön post-it-lappua kuten yksi kaverini teki), niin kaikilla kertojilla oli oma tärkeä tehtävänsä kirjan juonen kannalta. Kirja vangitsi mukaansa, oli nopealukuinen alun jälkeen ja huijasi sopivalla tavalla.

Toisena kirjana ahmin Karin Slaughterin kirjan Hyvä tytär. Vahvoja tunteita, odottamattomia juonenkäänteitä, verta, pahoinpitelyjä, huikea sukutarina. Olen lukenut Slaughterin kirjat Triptyykistä alkaen, eli minulla on koko Sara Linton ja Jeffrey Tolliver -sarja lukematta. Kaunokaisissa vähän kaipasin Sara Lintonia tai Will Trentiä, mutta Hyvä tytär toimi erinomaisesti itsenäisenä teoksena. Slaughterin kirjat eivät sovi niille, jotka eivät halua jännäreissään lukea väkivaltaa. Sitä on tässäkin jo vähän yli oman tarpeen, mutta toisaalta kaikella on syynsä. Ja yhteistä Hawkinsin kirjan kanssa oli rikkonainen sisarsuhde.

Samuel Björkin Minä matkustan yksin toi mieleeni sekä Emelie Scheppin Ikuisesti merkitty -kirjan että Jussi Adler-Olsenin Vartijan. Kadonneet lapset on aina kinkkinen asia dekkarissa: Tiedän monta lukijaa, joille käy kaikki muu paitsi lasten vahingoittaminen. Minä taidan olla jo ihan turtunut, kun ei edes lasten kuolema estä minua ahmimasta romaania! Tämä on sarjan avaus ja kirjan poliisiryhmässä onkin mielenkiintoisia henkilöitä, joiden seuraan voisin mielelläni liittyä uudestaan. Luettuani kirjan lähdin selvittelemään lisää Björkistä ja nimi onkin pseudonyymi, jonka taaksi piiloutuu norjalaistaiteilija Froe Sander Öien. Jatko-osa on nimeltään Yölintu. Se siis hankintaan!

Ja dekkariviikon päätteeksi ehdin vielä sunnuntaina alkaa Daniel Colen Räsynuken. Olen vasta sivulla 45, joten ei pidempiä kommentteja. Mutta eihän kirja voi huono olla, jos se alkaa  sillä, että lontoolaisen asunnon katosta roikkuu ruumis, joka on kursittu kokoon kuuden eri uhrin jäsenistä! Räsynukke on Colen esikoisteos, ilmankos nimi ei ole vielä tuttu. Mutta nähtävästi Marionetti on ilmestymässä tänä vuonna.

En aio päättää, mikä kirjoista on paras. Kaikkia voin suositella hyvän jännityksen ystäville! Olen lukenut viimeisten parin kuukauden aikana lähinnä kotimaisia kirjoja, joten käännöskirjapläjäys tähän väliin oli hyvä ratkaisu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *